Kyllä sitä voikin olla ihmisellä kiireitä, ei plokia kerkiä päivittää... Tässäpä pientä yhteenvetoa viimeaikaisista tapahtumista.

Aksa: Yhtä ylä- ja alamäkeä, myötä- ja vastoinkäymistä. Lähinnä tosin vastoinkäymistä. Rimat tippuu, se se meidän ongelma on, muut esteet menee hyvin. Kisoissa tasaisesti nopeeta vitosta (sellaista -18,03 ja -20,44 ja silleen...), rimavitosia. Treeneissä eka rata yleensä puoleenväliin hyvin, sitten tulee rima alas, sitten homma seis ja toinen rata on jo pätevä. Toki näissäkin variaatioita, mutta viimeaikoina (paitsi viime viikolla) jälkimmäinen ratasuoritus on ollut nolla. Ongelma yleensä on se, että Urho kuumuu, ajatus jää jalkoihin ja rima tulee alas. Kun se keskittyy kunnolla, pystytään tekemään vaikeitakin suorituksia puhtaasti. Sen hyvän keskittymisen löytyminen vain on pirun hankalaa.

Nyt kokeillaan mielenhallinnaksi sellaista, että Urho on treeneissä ja kisoissa koko ajan irti. Silloin sen on pakko keskittyä olemaan asiallisesti, kun ei voi remmin nokassa heilua. Ekat treenit näin (tällä viikolla siis) meni ihan perseelleen, samoin ekat kaksi kisastarttia (lauantaina). Urho pysyi kyllä lähellä, eikä sinkoillut, mutta ei sitten myöskään keskittynyt radalla. Viimeiset kaksi kisastarttia (tänään sunnuntaina) meni jo tosi hyvin, ihan parasta keskittymistä ikinä! Pari fibaa siellä tuli, toisella radalla keppivirheitä ja toisella muurin palikat alas, mutta ei yhtään rimaa alas! Ja meno oli järkevää (ja silti nopeaa) ei kaahotusta! Tästä on hyvä jatkaa, toivotaan että tämä tuottaa tulosta.

Aksassa siis nyt korjaillaan niitä alkuvaiheen mokia. Ihan alkuunhan Urho riekkui treeneissä kuin heikkopäinen ja vaikka se on mennyt hurjasti parempaan, eikä ole enää aikoihin edes haukkunut, niin silti tuossa keskittymisessä on vielä tekemistä. Kisoissa Urho on aina käyttäytynyt näennäisesti kohtuu asiallisesti, mutta näköjään se on sielläkin päässyt sellaiseen kaahotus-mielentilaan ja voi olla että muutama startti vielä opetellaan olemaan oikeasti asiallisesti. Tänään kisoissa starttien odottelu meni tosi kivasti, vaikka oltiin lähellä rataa ja koiria paljon ympärillä. Urho istuskeli ja katseli, eikä juurikaan edes piipannut. Seurasi mua ja lähtöön käveli nätisti vieressä. Nyt alkaa tuntua että kyllä tämä tästä.

Haku on puolestaan mennyt ihan sairaan hyvin! Vappuna käytiin loppukokeissa. Päiväkoe oli klo 20:30 ja pimeäkoe klo 23:30 ja molemmat meni läpi että heilahti! Tosi hyvää työskentelyä molemmissa kokeissa ja erityisesti lämmitti mieltä, että pimeäkoe heti pari tuntia päiväkokeen jälkeen meni jopa paremmin! Pimeäkokeen maasto oli tosi haastava (sivuraja vuolasvirtainen puro, jonka reunus aivan **lvetillistä ryteikköä), mutta ei onneksi tuottanut ongelmia. Ensimmäinen maali löytyi pari minuuttia lähdöstä :D Toisen maalin kohdalla kävi niin, että huomasin Urhon olevan hajulla ja käskin etsimään lisää. Liikuin itse hieman eteenpäin, Urho kävi luona ja alkoi yhtäkkiä haukkua. No minä tietenkin olin että Yllättynyt mitä hittoa elukka teet, ei tässä mitään ole ja käskin uudestaan etsimään. Urho pyörähti ympäri ja jatkoi ilmaisuhaukkua, ja pakkohan se oli hyväksyä ilmaisuksi. Kun testaaja sitten antoi maalille luvan nousta, huomasin seisovani maalin peitteen päällä, ihan sen jalkojen vieressä! Aivan hurjan taitava pieni eläin, moni muu koira olis jättänyt ilmaisematta! Erinomaisin arvosanoin molemmat kokeet meni läpi, kesäkuun alussa on hälytreeninäyttö ja sitten voi hakea hälytysryhmään!

Kesän ajan maastossa keskitytään jälkeen. Yhdet reagointitreenit on jo olleet, ne meni hyvin. Ensi viikosta eteenpäin ajeaan jälkiä, aloitamme makkarajäljellä. Kesällä yritän kerätä tokoinnostusta, toisaalta tekisi mieli kisata siinäkin. Muutaman kerran ollaan pihalla tokoiltu ja itseasiassa kaikki alon liikkeet menee hienosti ja suurin osa avo-liikkeistäkin olisi kasassa. Paikkamakuuseen tarvitaan ryhmätreeniä. Se BH on edelleen ajatustasolla, kassellaan. Aksa menee kesäkuun alusta elokuun alkuun asti tauolle ja hyvä niin. Siinä alkoi jo tulla motivaatiopulaa, luulen että tauko tekee hyvää. Ainakin mulle.