Joku on laiskistunut, eikä saa aikaiseksi kirjoittaa kaikkea ylös blogiin...

Aloitellaanpa vaikka siitä, että liikkeestä seisomista on treenattu. Lenkin jälkeen öpaut kymmenen toistoa. Hyvin alakaa jo sujua, vartaloapua on saanut jättää hyvin jo pois. Viime perjantaina olis ollut ohjatut treenit, mutta minä unohdin ne *nolo*

Lihaksiakin on huollettu. Urho jumppailee sisäfileitä kotona muutaman päivän välein. Kottikärrykävelyä, tanssimista, tassujen ojentelua ja ristiin kävelyä. Viikko sitten hieroin Urhon viimeksi, kaikki paikat ok. Lenkillä se pääsi taas liukastumaan ja jätti välillä toisella takajalalla askelia välistä, mutta hieromalla siitä ei mitään löytynyt ja itseasiassa vaiva paranikin ihan päivän sisällä. Pari päivää oltiin sitten treenaamati sen jälkeen. Itseasiassa venyttelyt sujuu nykyisin paremmin kuin aiemmin, Urho rentoutuu nopeammin.

Viime torstaina käytiin Jenskun ja Lennin kanssa agiliitämässä. Aloiteltiin kontaktitreeneillä. Puomi alkaa sujua remmissä jo tosi kivasti! Urholla on jo selkeä käsitys, että alkuun pitää pysähtyä ja samoin loppuun. Kivakiva, nyt alan uskoa, että tästä tulee jotain :) Keinu meni myös hyvin, kovaa loppuun asti. Sen jälkeen tehtiin keppejä, vaihtelevalla menetyksellä. Taas sain Urhon viimeisestä välistä pois heilumalla, pitää laittaa kaaret taas loppuun. Toisaalta, kun vaan maltan odottaa, enkä heilu, niin osaa se pujotella. Sisäänmenot oli hienoja!

Loppuun tehtiin pientä pätkää, jossa oli renkaan (2. este) jälkeen 180° käännös hypylle, josta melkein 180° kepeille. Siitä u-putkeen ja kolmen esteen loppusuora. Loppusuora oli hyvä, Urho irtoo nätisti. Alkua tein niin, että valssasin rengas-hyppy-väliin ja myös niin, että otin 3. hypyn takaa vastaan ja ehkä peruutin kepeille päin. Valssi oli niin tiukka, että rima tuli helposti alas, mutta vastaanottamisessakin oli joku ongelma, jota en enää muista. Tai sitten se ongelma liittyi kepeille vientiin :D Ihan loppuun tehtiin hyppy-kepit- u-putki-kepit. Pujottelu sujui nyt hyvin, sisäänmenot oli kivoja jälleen. Kiva fiilis jäi taas.

Eilen oltiin taas KAS:n ryhmässä treenaamassa. Treeni oli aika helppo: suorassa linjassa kaksi hyppyä ja u-putki, sitten hypyn kautta toiseen u-putkeen (joka 90° kulmassa suhteessa hyppyyn) ja siitä saman hypyn kautta kepeille, kulma 90° (hypyltä käännyttiin vasemmalle, eli se kulma on sitten nimeltään...?). Tosi hyvä fiilis oli mennä! Urho irtosi tosi hienosti putkeen ja sain hyvin liikuttua ottamaan hypyn takaa vastaan, mutta suihkaisin vahingossa väärään päähän putkea. Jatkettiin kuitenkin ja kepit oli hienot! Näki oikein, kun jo hypyllä kepit imi Urhoa ja hienosti se pujottelikin! Toisella kiekalla ohjasin alun samalta puolelta ja valssasin vasta toisen u-putken jälkeen. Toimi paremmin, meni sujuvasti, vaikka pelkäsin että tökkisi.

Sitten tehtiin A ja yhden hypyn kautta kiepautus u-putkeen. A oli hyvä! Hyppyä kiepauteltiin pidemmän ja lyhyemmän mutkan kautta ja hyvin toimi molemmat tavat. Vimppa pätkä oli keinu-rengas -90° pussiin-90° kepeille (avokulma). Pussin kylkeen meinattiin törmätä, muuten meni hyvin. En aina osaa oikein arvioida kuinka pitkälle Urho hyppää, tuokin räpiköinti johtui ihan siitä. Kepit oli hyvät, ei edes vilkuilua lopussa, koska pallo oli odottamassa keppien jälkeen. Ihan lopuksi yksittäisenä puomia ja se meni kyllä hyvin!

Mulla on agilityn suhteen tällä hetkellä oikein kunnon hehkutuskausi, hitsin kivaa! Viikon päästä päästään Mäntysalon Tapsan agilityoppiin, odotan sitä jo kovasti! Nyt kun tällain hehkutan, niin Urho on varmaan ihan aivoton kana sitten...