Eikä mulla leikkaa, ei leikkaa. KAS:n ryhmässä. Lämppäilyä 30 min, jäähdyttelyä 40 min. Palkkasin koko ajan pallolla ja Urho repi kuin reikäpäinen, ei se hammas kyllä mitenkään oireile.

No joo, siis takaaleikkaustreeniä. Ei pitänyt olla vaikeaa, kun nää on sujuneet hyvin, mutta olipahan silti.

1239220420_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Jo tää eka, itsenäisen treenin pätkä oli vaikea. 3:lle asti kaikki hyvin, mutta putkeen järjestään väärään päähän. Otin sitten 3 hyppyä yksittäisenä, palkka heti hypyn takana. Sain kääntymään, mutta ilman palkkaa ei vaan onnistunut, vaikka kuinka muka yritin kääntää. Tein sitten sylkkärillä 2-3 ja sitten onnistui. Putkelta maaliin onnistui kyllä hyvin, mutta jos 6 hypyn jälkeen olisi ollut enemmän esteistä mistä valita, ei välttämättä olisi osunut oikeaan, sen verran kauaksi jäin.

1239220440_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

No täähän sitten menikin ihan reisille, vaikka yksinkertainen treeni olikin. 2:lta heti putken väärään päähän, rimoja alas, kaahotusta sekä multa että koiralta. 2-3 välissä sai vetää tosi paljon sivuun, että sai hyvän linjauksen 3:lle. 5:lle tehtiin myös takaaleikkaus, siinä kiirehdin liikaa ja rima tuli alas. Plaah. Tätä treeniä tehdään itsenäisesti (näitä itsenäisesti treenattavia alkaa olla jo paaaaljon...)

1239220428_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

4 hypyllä onnistuin kääntämään liian aikasin välillä, välillä meni tosi hienosti. 6 esteelle asti ok, mutta siitä eteenpäin oli tahmeaa. 6 hypylle tuli välillä laaaaja kaaaari, sen jälkeen hypyn linja 7:lle oli huono. Tuo putken väärä pää oli oikeasti suoraan hypyn edessä ja Urho oli jatkuvasti siellä. Välillä tuli silmukkaa 7:n jälkeen ja silti putken väärään päähän. Aikani väänsin, kunnes tajusin, että 7:lle ehkä kannattaisi kokeilla poispäinkääntöä ja sehän toimi kuin unelma. Ei vilkaisuakaan väärään päähän vaan tosi sujuvaa menoa! Tätä 7-10 hinkattiin kauan, onneksi siihen saatiin loppuun oikeasti onnistunut suoritus, eikä mikään vähän sinnepäin.

Jatkosuunnitelmana Back to Basics. Taidamme tehdä takaaleikkausta medirimoilla ja palkalla esteen takana. Samoin pitää kokeilla erilaisia kuvioita, että saa jotain ajatusta itselle, minkälaisiin tilanteisiin takaaleikkaus toimii hyvin ja mihin taas kannattaa käyttää poispäinkääntöä/sylkkäriä. Urho hyppää kuitenkin niin pitkälle, niin tiukoissa paikoissa takaaleikkaus ei sitten kuitenkaan toimi.

 

Sitten Kaisan konsteja hakuun (pitää kirjoittaa ylös ennen kuin unohdan): Ilmaisussa palkkaus niin, että maali palkkaa eripituisista sarjoista, mutta palkka tulee aina sellaisesta haukusta kun Urho katsoo maalia. Samaan aikaan minä rymistelen paikalle (no alkuun liikun normaalisti, mutta pidemmän päälle voin rymistellä ihan kunnolla) ja edelleen palkka tulee siitä, kun Urho katsoo maalia. Maali palkkaa heittämällä namin palasen Urholle. Ja paljon toistoja.