KAS:n halli, lämmittely 30 min, jäähdyttely 30 min, palkkana kaikissa narupallo

Meillä oli 3 harjoitusta, jakauduttiin 3 ryhmään. Meidän ensimmäinen harjoitus oli hyppy - rengas - u-putki - rengas - hyppy. Putki veti Urhoa niin paljon puoleensa, ettei malttanut keskittyä renkaan hyppäämiseen ja meni ihan mistä sattuu. Treenattiin ensin pelkkää rengasta molemmin puolin ja sen jälkeen hyppy-rengas. Rautalangasta vääntämisen jälkeen alkoi taas muistua mieleen miten se rengas tehtiinkään. Viimeisenä hyppy-rengas-putki-ja palkka. Ihan jees.

Sitten tehtiin keinua. Harjoitukseen kuului myös pussi (keinu - pussi), mutta se oli niin lähellä seinää, että jätin väliin. Treenaamme sitä sitten itsenäisesti. Keinu meni hyvin. Otin pari ekaa niin, että pysäytin pannasta kontaktille ja toisella kädellä hieman hidastin keinun kippaamista. Kontaktilla 2-2 ja siitä vapautus narupallolle. Tehtiin ainakin 10 toistoa ja lopussa jopa niin, etten roikkunut enää pannassa kiinni. Nyt Urho alkaa selkeästi hoksata homman, ei enää yritä rynniä yli.

Viimeinen harjoitus oli pidempi rata, mutta pilkoin sen pienempiin osiin. Ensin mentiin hyppy-mutkaputki-puomi. Ei kauhean hyvä puomi, vedätin putkelta liikaa ja alasmenokontaktilla Urho jäi vinoon. Otettiin puomi uusiksi ja se oli hyvä. Nopea puomi ja hyvä 2-2-kontakti.

Sitten mutkaputki-kepit. Keppejä oli 12, kahdessa ekassa välissä kaaret. Ja herranjestas että meni hienosti!!! Muistin antaa tilaa hakea aloituksen itsenäisesti, en pökköillyt edessä, enkä hoputtanut tai vedättänyt kepeillä -eli toisinsanoen annoin työrauhan -ja hiton hienosti Urho tekikin! Se haki putkelta ihan suoraan oikeaan väliin, ei kääntynyt minuun päin ja pujotteli kaikki 12 keppiä nopeasti, mutta sähläämättä! Kyllä oli bileet sen jälkeen!! Paras pätkä pitkään aikaan!!!

Sitten mentiin taas vaikea takaaleikkaus hypyltä - 180° suoralle putkelle - A. Putki - A -pätkässä ei moitittavaa, mutta tuo takaaleikkaus ja kääntö on edelleen vaikea. Kyllä se vielä joskus opitaan. Tehtiin myös niin, että aloituksessa koira olikin toisella puolella ja hypyn aikana valssi - meni huomattavasti paremmin. A oli ekalla kerralla hyvä, toisella Urho hyppäsi kesken ylösmenon alas (??) ja viimeinen alastulo oli hidas, mutta tuli kuitenkin hyvin 2-2-kontaktille. Sen jälkeen oli vielä mutkaputki-hyppy - ok.

Ihan viimeiseksi tehtiin vielä alun rengas-putki-rengasta ja nyt meni hyvin. Ensin rengas molemmin puolin, sitten rengas-putki molemmin puolin ja lopuksi rengas-putki-rengas ja hyvin meni!

Kaikenkaikkiaan jäi tosi hyvä mieli :) Tällainen fiilis jos jäisi huomistenkin treenien jälkeen, niin olisinpa kyllä onnellinen!