Tänään treenattiin pitkästä aikaa pimeässä metsässä. Urho ei ole aikoihin mörköillyt, mutta jostain syystä tänään mörköili toista maalia.

Alueena tallattu n. 150 m pitkä kaistale, sinne kaksi maalia n. 70 m päähän tiestä. Helppo treeni siis, ajattelin, että tälläista helppoa lomanjälkeistä palauttelua. Ensimmäinen maali ilmaistiin hyivn. Ei rynninyt päin, haukkui korrektisti edessä. Välillä lähettelin etsimään myös tyhjälle alueelle, mutta sinne Urmas ei oikein lähtenyt.

Sitten pikkasen ennen toista maalia Urho haisteli tosi pitkään jotain hajua, en tiedä oliko esim. hirven tai muun elukan juttuja, vai jonkun ihmisen haisuja. Sen jälkeen etsintä ei ollut enää ihan niin tehokasta ja jouduin lähettämään Urhon uudelleen etsimään. Maali löytyi ja Urho lähti reippaasti maalia kohti, mutta palasi haukkuen takaisin päin. Kokosi kuitenkin itsensä ja meni maalille haukkumaan, mutta jäi kyllä kauas, huomattavasti kauemmas kuin normaalisti jää.

En tiedä aiheuttiko mörköilyn maalin runsaat heijastimet, vai Urhon kaulapannassa oleva uusi valo vai ikä/kokemattomuus vai tähtien asento vai mikä. Positiivista oli se, että Urho tosiaan kokosi itsensä, kävi ilmaisemassa maalin ja palkkauksen jälkeenkin söi maalilta nameja, vaikkei ihan kauheasti siitä tykännytkään. Jostain syystä Urhoa myös kovasti ällöttää valjaiden (ja takin) päältäpoisottaminen. Luulen että sähköisyyden takia, mutta taidan varmuuden vuoksi viedä sen osteopaatille, ettei se vaan ole jumissa...