... eli KAS:n agilitytreenit. Ois ehkä ollut paree jäädä kotiin. Ei näköjään passaa Urholle treenitauko, aivan hirveää kuumumista ja kohellusta. Kertaalleen Urho ampui jopa käteen kiinni, eipä ole sitäkään sattunut sitten pentuagilityn...

Kivoja treenikuvioita oli Mari taas kehitellyt:

1242848676_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ensin tehtiin mustaa rataa. Ekalla kerralla tein perisyntini, käsien tiputtamisen riman päällä ja 2 hypyn rima kolahti alas. Kun sain käteni vakaaksi, alku oli ihan priima. Vein siis putkeen valssilla, eli alusa oli sivuttaista etäisyyttä melko paljon, mutta Urho haki kyllä hienosti hypyn. Keppien aloitus ei oikein onnistunut ja Urholla meni hermo. Sitten riekuttiin ja hypittiin. Saatiin kuitenkin tehtyä ihan hyväkin suoritus, jossa erityisesti putkesta ja kepeiltä kääntyminen olivat hienoja.

Toisena tehtiin vihreä rata. Alkuun taas valssi, hyvin haki ensimmäisenkin esteen. Putkeen kääntö A:lta oli ensin mulle vaikea, meni ihme tökkimiseksi. Eka putki-putki-vienti oli ihan kohtuullinen ja toinen jo hyvä (tarkoitus jäädä keppien A:n puolelle), mutta sen jälkeen Urho bongasi kepit ja oli koko ajan menossa ekasta putkesta sinne. Putkeen viennistä ei meinannut tulla mitään, kun Urho vaan kampesi mun edestä kepeille ja sitten törmäiltiin. Tuo vienti oli minusta vaikea: jos varmistin, että meneehän se putkeen varmasti, olin ihan auttamattoman myöhässä kepeillä. Jos taas vienti putkeen oli yhtään huolimattomampi, Urho kääntyi jo kepeille tai putkelta pois. Phuuh.

Viimeinen harjoitus oli pinkki. Tässä Urho ei jostain syystä kestänyt kepeillä yhtään sivusuuntaista etäisyyttä, yritettiin muutaman kerran ja sitten loppujen lopuksi ampui käteen kiinni. Karjuin perkelettä ja Urho vähän luikki karkuun, otettiin kerran kepit ja pidettiin luova puhaltelutauko. Tauon jälkeen meni kerralla puhtaasti ja oikeasti ensimmäistä kertaa näissä treeneissä tuntui että Urho oli kunnolla kuulolla ja keskittyi tekemään. Ravistettava ennen käyttöä -elukka, ärsyttävä.

Välissä tehtiin myös itsenäinen harjoitus: 

1242848687_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Tämä meni tosi hyvin. Tein ensin 2-3, eli puomia hankalasta kulmasta ja 4-5, poispäinkääntö kepeille. Onnistuivat molemmat. Sitten tein koko höskän putkeen ja puhtaasti meni. Keppien sisäänmeno tosi hyvä! Puomi ihan jees, mutta sivusta tullessa ylösmenon pysähtymispaikka on epävarma ja Urho pysähtyi ensin kokonaan ennen puomia. Aina, jos ylösmenossa tapahtuu jotain outoa, alastulolla Urho jää kokonaan kontaktille ja niin kävi taas. Hyvin se pysähtyy, eikä nyt himmaillut, jäi vain kokonaan kontaktille tönöttämään. Erikoista. Loppuun tein pelkkää puomia suoraan edestä, ei ongelmia. Puomin alastulo ei myöskään ole vielä varma, jos jään taakse, hiotaan sitäkin.

Heti treenien jälkeen v*tutti ja paljon. Ihan hyviä pätkiä tuolla oli, mutta se idioottimainen riekkuminen ja keskittymätön koheltaminen oli raivostuttavaa. Hyvää oli se, että ihan viimeinen treeni oli tosi hyvä ja vieläpä yliampuvan kohelluksen ja siitä huomauttamisen jälkeen. Huomenaamulla käydään fiilistelemässä vielä ja sitten viikonloppuna käytetään Herran Haltuun-taktiikkaa...