Jee, nyt on hjuva fiilis! Eipä ole aikoihin mennyt noin sujuvasti, kuin tänään. Lämppäilyksi Urho sai riehua Foonan kanssa, kun me Sini-Iinan kanssa luettiin tenttiin. Hallille mennessä Urho oli taas vaihteeksi vauhdissa ja tuntui, että ei tästä taas tule mitään, mutta tulipa vain kuitenkin!

Tällaista rataa tehtiin, kolmonen on kepit ja nelonen rengas.

Yhtään rimaa ei tullut alas (korkeudet 55 cm ja 60 cm) ja vain kerran (!!) koivet kolahti rimaan. Tein ensin A:lle asti ja palkkasin hyvästä kontaktista pallolla. Otin varman päälle ja vein A:n ja renkaan välistä ja käännyin A:lle Urhon eteen. Ei olisi tarvinnut, pysähtyi hyvin. Seuraavan pätkän tein keinulle asti. Rimat pysyi ylhäällä ja keinu oli hyvä, mutta pientä haparointia oli 8 ja 9 hyppyjen kanssa, Urholle ei ensin ollut ihan selvää mihin mennään. Pituus meni hyvin, eikä Urholla ollut aikomustakaan mennä edessä möllöttävään putkeen. 7-8-9 tehtiin uudelleen niin, että vein pallon 9 esteen jälkeen ja johan irtosi, eikä ollut epäröintiä minne mennään.

Seuraavaksi mentiin keinulta loppuun asti. Muuten hyvä, mutta 12-13 kääntö meni vähän pitkäksi, ei kuitenkaan houkutusputkeen asti. Olisi ehkä pitänyt takaaleikata, että olisi saanut ideaalin käännöksen hypyltä 12 A:lle, mutta meni muuten niin kivasti, niin en jaksanut murehtia Nauru A oli hyvä ja irtoaminen putkeen myös, kiva oli mennä. Myös loppu meni hyvin, en himmaillut, jee!

Jäähdyttelyksi käytiin Thelman kanssa taas juoksemassa. Kelpit paineli taas onnellisena pitkin metsiä.