Taaskaan vaihteeksi ei tuullut ja meidän etsinnän aikaan oli jo pimeää. Kaksi maalia, toinen täysin maanpinnan alapuolella ojassa risujen alla, toinen tiheässä kuusitaimikossa kokonaan peiton alla piilossa. Lämmittelyä 45 min, kerettiin ottaa myös hidasta kävelyä ja peruuttamista kaltevalla penkillä. Varsinaisen lämmittelyn jälkeen Urho kuitenkin odotteli autossa omaa vuoroaan, ennen meidän vuoroa käppäiltiin viitisen minuuttia. Jäähdyttely n. 30 min heti oman vuoron jälkeen.

Ennen etsimään lähtöä otin pätkän seuruuta. Ei ihan parasta mahdollista, mutta hyvin se pysyy jo hanskassa. Ennen kun muut tulivat paikalle, otin paikallaoloa, se meni hyvin.

Ensin tein pienen lenkin kangasmaastossa partioimassa tyhjää aluetta alle. Urho liikkui hyvin kokoajan, mutta oli kuitenkin kuulolla. Tyhjän alueen katsomiseen ei mennyt kauaa, max. 10 min, eikä varmaan sitäkään. Ensimmäinen maali oli ojassa. Urho meni ensin vanhaa jälkeä ja kiersi sitten piilon toiselle puolelle, josta saikin jo ilmavainun. Ilmaisu oli hyvä ja maalikäyttäytyminen korrektia. Ilmaisu katkesi kerran kun lähdin juoksemaan Urhon luo, mutta U jatkoi itsenäisesti heti sen jälkeen. Löytymisen jälkeen Urho ensimmäistä kertaa itsenäisesti malttoi odottaa, että kamat on pakattu, ennen kun lähetin sen uudestaan hommiin. Ennen sitä on pitänyt käskeä odottamaan, nyt se itse himmaili vieressä :)

Toinen maali oli taimikossa, täysin peiton alla. Löytyi nopeasti, taimikko ei sitten ollutkaan niin haastava. Tälle tuli paras ilmaisu ikinä! Hyvä jatkuva haukku, eikä Urho keskeyttänyt sitä hetkeksikään kun tulin luo. Ainoa miinus oli se, että Urho taas hyppi makaavan maalin yli...

Ensi viikolla onkin meidän etsintävuoro, toivoin pitkää etsintää suolle. Haluan pitkäkestoisen etsinnän 2-3 maalilla, niin että joudutaan molemmat oikeasti tekemään töitä.