Oltiin taas Limingantullissa, mutta en ottanut maaleja rakennukseen sisälle. Lauantaina on rakennusetsintäpäivä, treenataan niitä sitten taas lisää.

3 maalia pihalla, varastoalueella. Minun luvalla sai palkata, purkki heitettiin Urholle.

Ennen treeniä tein pienen seuruun ja se sujui kivasti. Kerran Urho yritti karata treenikaverin luo, mutta tuli kuitenkin käskystä heti sivulle. Ensimmäinen maali oli rauta-aitakasan takana. Kuljin itse varastoalueen sivua ja lähetin Urhoa etsimään tavaroiden välissä olevia polkuja pitkin. Löytyi hyvin, ilmaisi hyvin, ei hyppinyt päin.

Toiselle maalille mentäessä pidin Urhoa aika lähellä, kun vieressä meni rekkoja. Voi olla että sekin osaltaan häiritsi, mutta voi olla että hajukin kulkeutui huonosti. Maali oli raollaan olevassa bajamajassa. Urho sai hajun kyllä hyvin bajamajan ulkopuolella, mutta ei vaan osannut hakeutua sinne sisälle ja loppujen lopuksi haukkui ja poukkoili ulkopuolella. Pari kertaa se kerkesi nousta bajamajan ulkoseinää vasten, jolloin ohjasin sen menemään sisälle. Hyvä ilmaisu, ei hyppimistä. 

Kolmas maali oli isossa teltassa trukissa istumassa. Hajun Urho sai teltan ulkopuolelta ja nyt se osasi hyvin etsiytyä itse telttaan sisälle. Hyvä ilmaisu, tähän oli hyvä lopettaa.

Rakennusetsintäpäivänä aion laittaa maaleja toimistotilaan raollaan olevan oven taakse, että saisin Urhoa itsenäisesti hakeutumaan sellaisiinkin paikkoihin. Hallittavuus oli nyt hyvää, Urho pysyi kohtuu lähellä. Maastossa saakin liikkua kauempana, mutta tällaisilla piha- ja rakennusalueilla haluaisin sen pysyvän kohtuu lähellä.

Lähdössä Urho haukkui taas. En tiedä pitäisikö sille pitää ensin selkeä "äänenavaus", jonka loputtua pitää pitää turpa kiinni, kunnes maali löytyy. Hmmm, pitää pohtia.