No olipahan vallattomat treenit. Jo lämppäilylenkillä Urho oli ihan vallaton, ei mitenkään ärsyttävä tai tottelematon, vaan sellainen sinkoileva, elämästä nauttiva otus :D Lämppäiltiin 30 min.

Aloitettiin välistävetoharjoituksella (a-b), mutta eihän siitä mitään tullut. Ensimmäinen oli ihan kiva, mutten ollut oikein kartalla, joten ajattelin tehdä uusiksi. No eka rima tuli alas pari kertaa, Urho sinkoili iloisesti ympäriinsä ja kävi suorittamassa muutaman muunkin hypyn ja sen jälkeen se joutuikin jäähylle seinään. Lenni teki välissä ja sitten yritettiin uudestaan. Ekalla kerralla Urho ei edes viitsinyt hypätä, vaan roikasi jotenkin rähmälleen hyppyä päin. Siiveke kaatui ja Urhoa ihmetytti. Mulla alkoi vitutuskäyrä nousta moisesta kaahotuksesta, tehtiin väkisin vääntämällä yksi kohtuullinen suoritus ja jätettiin homma hautumaan.

Sitten tehtiin puomia kaukaa ohjaamalla, eli 1-2-3, palkka heti puomin jälkeen. Lähtöpaikalle siirtyminen oli melkoisen vallatonta hyppelyä taas ja minua vaan nauratti moinen sinkoilu. Ylösmeno oli tosi hyvä, vaikka olin sivusuunnassa kaukana. En ollut ihan hyppyesteen toisella puolella, ehkä jossain riman kohdalla. Palkka vapautuksesta heti puomin jälkeen. Seuraavaksi oli tarkoitus tehdä koko numeroitu sarja, mutta Urho karkasi puomin ylösmenosta. Kun ylösmenosta tulee painostava tai muuten tyhmä, alastulo tökkii aina, ja niinpä teki nytkin. Urho pysähtyi kokonaan kontaktipinnalle. Tehtiin uudestaan -> hyvä ja maltillinen ylösmeno -> hyvä ja suora alastulo. Kuljin taas hyppyjen oik. puolella. Juoksin hieman 4 esteestä ohi, käännyin hieman takaisinpäin ja vapautin Urhon kun olin 4 esteen siivekkeen kohdalla. Kepeillä käänsin omaa kroppaa liian aikaisin ja Urho kääntyi ennen keppejä. Pujottelu kyllä muuten hyvä.

Sitten pidettiin Lennin treenin ajan tauko, Urho oli vapaana, mutta istuskeli vieressä katselemassa!!! Jee!! Cool

Tauon jälkeen taas välistävetoa ja nyt se onnistui. Saatiin tehtyä koko kolmen esteen pätkä maltillisesti ja hyvin, ei mitään kaahotusta tai räpellystä. Mun ohjaus ei ollut ihan ideaalia, eikä se tuntunut kovin luontevalta, mutta puhtaasti meni silti. Työvoitto Hymy

Loppuun tehtiin sylkkäriä yhdellä esteellä ja se sujui kivasti. Samoin kokeilin poispäinkääntöä koiranpuoleisella kädellä (eli myyränvippiä vai mikä se oli) ja erityisesti oikealle se sujui tosi kivasti. Tällä poispäinkäännöllä testasin vielä tuota A-B-C- sarjaa niin, että jätin Urhon putken eteen, siitä esteen ohi ja koiranpuoleisella poispäin ja palkka C-hypyn jälkeen. Vasemmalle oli vähän nihkeää, mutta onnistui kuitenkin. 

Ihan viimeiseksi keppejä sekä vedättämällä ja kaukaa sivusta ohjaamalla, onnistui molemmat hyvin. Keppien jälkeen putkeen ja putken jälkeen heitin pallon palkaksi.

Melko pitkät treenit oli ja tunneskaala epätoivosta ja vitutuksesta hienoihin onnistumisiin. Kelpien kanssa on tunnerikasta treenata Nauru Ihan kelpo treenit loppujen lopuksi, erityisen hienoa oli se, että vaikka menikin välillä ihan perseelleen, saatiin Urhon kanssa molemmat skarpattua vielä hyviin suorituksiin. Jäähdyttelyksi lenkkeiltiin 40 min ja Lenni ja Urho intoutuivat välillä spurttailemaan pitkin metsiä. Tänä iltana pitää vielä hieroa Urho perusteellisesti.