Viimeisen lomapäivän kunniaksi korkkasimme agilitykauden. Tassu on jo niin hyvä, että uskalsin tehdä pientä reenintynkää. Itseasiassa se tassu on kyllä ihan outo, siitä pinnasta puuttuu palanen, mutta millään lailla Urho ei sitä arista. Ihan kuin keskellä polkuanturaa olisi palanen ihmisen jalkapohjasta..Varmuuden vuoksi tassussa oli kuitenkin töppönen ja sen päällä kerros jesseteippiä. Hyvin kesti, suosittelen.

No mutta, agiliidettiin jokatapauksessa. Keppejä (6 kpl) yhden matalan hypyn kautta, molemmilta puolilta - ja meni kyllä hyvin. Pujottelu on nopeaa ja rytmikästä, mutta kuitenkin Urho malttaa ottaa alun oikein, eikä sählää kuten muutama viikko takaperin. Narupallo on paras palkka ja se on odottamassa alustalla keppien jälkeen.

Puomia otettiin myös ja hyvin meni sekin. Olen tehnyt nyt alastuloa pallolla. Pallo on odottamassa n. metrin alastulon jälkeen, Urho kiitää puomin vauhdilla pysähtyy alastulolle 2-2-tyylillä, siinä pitää odottaa hetki - ja vapautan pallolle. Tosi hyvin meni molemmin puolin. Vauhti on vaan niin kova, että joskus pelottaa, että se tippuu puomilta alas.

Viimeinen pätkä oli pelkkä puomi-kepit, esteet olivat vierekkäin ja puomin alastulon jälkeen kaarrettiin kepeille. Pallo oli odottamassa keppien lopussa ja tosi hienosti Turpourpo malttoi tehdä hommat!

Treenien jälkeen jäähdyttelylenkillä ulkoilutin myös upouutta gammeraani. Laitan kuvia tännekin, kunhan saan ne ensin ladattua koneelle ja karsittua surkeimmat pois. Vaatimattomat 150 kpl Urho eestä, Mauno takaa, Mauno ui ja Urmas makaa -kuvia...

*edit. Armas selaimeni Safari ei näytä tätä kirjoituskohtaa kunnolla, enkä siis saa vaihdettua tuota vuosilukua. Että tässä maailmassa elämme nyt sitten vuotta 2004 :/