Urhon tikit on nyt poistettu ja antilooppikuurit syöty. Ollaan kotiuduttu Kontiolahteen ja kova olis into alkaa taas treenaamaan.

Eilen käytiin mökkeilemässä ja ystävällisesti pikkuveljeni Arttu suostui eksymään ja Urho sai pienen hakutreenin. Intoa oli (koiralla, ei Artulla) kuin pienessä pitäjässä! Lähdettiin ihan mökin pihasta etsimään ja hiton hienosti irtosi Urho pitkiäkin pistoja puupinojen ja mökin taakse. Irtosi tosin vähän turhankin hyvin, Arttu ei kerennyt kauaa piilossa olla, kun haukku alkoi jo raikaa. Ilmaisu oli hyvä, oikein tasainen, vahva ja pitkä haukku.

Arttu meni myös toisen kerran piiloon ja sitten etsittiin pistottamalla. Pistot vastatuuleen ei oikein lähteneet ("mene ite, ei siellä mitään ole!"), mutta myötätuuleen meni hyvin. Arttu löytyi myötätuulen puolelta ja ilmaisu oli taas hyvä.

Hakuun tauko on tehnyt hyvää, motivaatio oli hyvin korkea, mutta työskentely silti tarkkaa. Saas nähdä mitä agilitylle on käynyt, ehkä viikon päästä uskalletaan kentälle. Sitä ennen jatketaan lihaskunnon kohotusta; juostaan, uidaan ja lenkkeillään.