Viikonlopuksi suunnattiin Joensuuhun Mäntysalon Tapsan oppiin. Tapsan Pinko-kelpie (Kelmi Armoton Menijä) on siis Urhon eno. Aloitettiin parin tunnin teorialla ja sen jälkeen siirryttiin soveltamaan oppeja käytäntöön. Teoriaosuus oli hyvä, ohjaamisen perusteet käytiin hyvin perusteellisesti läpi.

Treeneissä keskityttiin pääasiassa kulmaamiseen ja takaaleikkauksiin. Oli vähän kehno fiilis lähteä tekemään, kun torstain treenit meni niin reisille. Ihan eka treeni oli kulmaamisharjoitusta (numerot) ja se menikin ihan nappiin! Sen jälkeen alkoikin räpellysosuus, jota meidän kohdalla kesti sitten koko lopputreenin. Seuraava harjoitus oli siis takaaleikkausta (pallonumerot) ja tuntui (ja varmasti näytti! ) siltä, ettei me olla ikinä sellaisesta kuultukaan.... Hirveetä pyörimistä ja sähellystä, emännällä sojottaa kädet ja varpaat eri suuntiin ja koirakin rähjää... Radassa oli siis kulmausta takaaleikkauksilla (1-2-3) ja yksi poispäin kääntökin (3-4). Onhan näitä treenattu, mutta ei vaan nyt osattu. seliseli.

Lauantain vimppa pätkä oli jatkoa ensimmäiseen (1-7). Neloshypylle asti meni ihan kohtuullisesti, mutta siitä en vaan osannut kulmata ja kääntää oikein, saati että kääntö kutoselle olisi onnistunut.. Paperilla tuokaan pätkä ei näytä kovin pahalta, mutta jos ei onnistu niin ei vaan onnistu. Olin jotenkin koko ajan ihan väärässä paikassa ja Urho ei tullut ihan liki. Treenattiin sitten pelkästään sitäkin, että Urho tuli ihan lähelle ja sai palkan siitä.

En tiedä johtuiko uudesta paikasta vai olinko erilainen kuin normaalisti, mutta ei mennyt hyvin. Toisaalta tällainen todennäköisesti vastaa melko hyvin kisatilannetta, joten eipä kovin lupaavalta näytä. Pari kertaa Urho jopa varasti ensimmäisen treenin alussa...

Sunnuntai oli enemmän meidän päivä, vaikka räpellettiin me silloinkin. Eka treeni oli silti kokonaisuudessaan hyvä. 1-2 kääntö/kulmaaminen meni sujuvasti, samoin valssi 4:lla. Sain valssattua kaukana ja tein sen jopa sujuvasti. 5-7 kulmaamiset oli vaikeita ja näitä pitikin useamman kerran tehdä, että meni itselle jakeluun missä kohti kääntää ja kuinka paljon. Urho irtosi tosi makeesti, olin itse jossain 5 esteen kieppeillä kun se jo meni putkeen. Hienointa oli huomata, että kun onnistun kulmaamaan hypyt hyvin, niin sehän menee vielä putken oikeaan päähänkin vaikka on kaaaaukana! 4 hypylle yritin tehdä jennykäännöksentapaista ja melko kivasti onnistuikin, vaikka mulla on koordinaatio-onkelmia. Urho kyllä kääntyy tiukasti kun muistan ennakoida ja näyttää kropalla, että kohta tulee valssi. Ja heti meni paremmin, kun tajusin, että 4 jälkeen pitää vaan antaa koiran mennä edelle ja ohjata takaa.

Toka rata oli mulle vaikea. En vaan saanut kulmattua 3-4-5 pätkää oikein. Pyllistelin ja heiluttelin väärää kättä, en uskaltanut mennä tarpeeksi syvälle ohjaamaan ja juoksin väärään suuntaan. Ihan nappihomma siis... 3 hypylle tuli kauhia kiire ja sitten rynnin. 3-4-5 kääntöä en vaan osannut, tähän en edes keksi mitään hyvää selitystä. Ei sekään ole paperilla vaikea. Jos en väärin muista, 5-6 putkeen meno meni hyvin. Koska ryssin koko ajan, me ei edes tehty 7-8-9 loppua. Hyvä harjoitus tuo oli, pitää seuraavaksi tehdä hallilla tätä.

Treenit oli hyviä, mutta me ei. Ei ilmottauduta vielä niihin tammikuun kisoihin vaan reenataan lisää. Opetellaan kulmaamaan ja ajattelemaan ja juoksemaan. *laitan kuvat vähän myöhemmin.