KAS:n ALO-tokoryhmä. Jo treenejä ennen lämmittelylenkillä näytti lupaavalta. Urho ohitti nätisti kaikki vastaantulijat ja hallin edessä odotellessa käyttäytyi myös fiksusti, vaikka ympärillä oli paljon koiria :)

Tokotreenit aloitettiin seuraamisharjoittelulla. Muutama askel ja lennosta palkkaus, lähtö perusasennosta. Urho työskenteli tosi intensiivisesti, mutta hiljaa! Palkkana käytin makkaraa. Näiden harjoitusten jälkeen seuruuta lisää, mutta lopetettiin perusasentoon. Edelleen sama homma, tarkkaa seuruuta, mutta hiljaista! Ei mitään merkkejä mistään ylilyönneistä, tosi kaunista ja hillittyä :) Sen jälkeen harjoiteltiin kääntymisiä. Oikealle käännös on jo melko hyvä, vas. kääntymisessä imutan vielä käännöksessä. Muutaman kerran yritin imuttamatta, mutta kädellä vielä ohjaten ja meni jo melko kivasti. Jatkamme vielä muutamalla askeleella käännösharjoittelua vasemmalle. Perusasentotreeniä pitää alkaa tekemään kotonakin lisää, se tassu on edelleen mun varpailla.

Sitten tulikin koko treenien paras kohta. Harjoiteltiin seuruukävelyä ilman koiraa, koirat oli hallin seinässä kiinni. Olin melko varma, että Urho kiljuu niinkuin aina ennenkin. Mitä vielä! Vein Urhon seinän viereen, pyysin rauhoittumaan ("käskynä" rauha) ja jätin koukkuun kiinni. Sinne se jäi nätisti makoilemaan, tämä oli ensimmäinen kerta ikinä! Aiemmin se on vähintään piipannut ja ollut ihan intopinkeenä ja yleensä myös hyppinyt. Sitä on ollut tosi hankala palkata kauniista käyttäytymisestä, koska ne hyvät hetket on kestäneet nanosekunnin verran. Nyt se siellä rauhallisesti makoili paikallaan ja sain hyvin käytyä välillä palkkaamassa makkaralla!! Kaiken kaikkiaan tää rauhallinen odottaminen kesti yli 5 min, kyllä olin onnellinen :) Se siis kykenee olemaan rauhallisesti paikallaan yli 2 min kun muita koiria on läsnä, eli meillä on mahdollisuuksia joskus ehkä oikeasti kisata tokossa :D

Tän jälkeen harjoiteltiin liikkeestä maahanmenoa. Alkuun palkkasin heti maahanmenosta naksulla. Muutaman toiston jälkeen siirryin kehumaan maahanmenosta ja kävelin muutaman askeleen eteenpäin, ennen kuin palasin palkkaamaan. Mma-käskyllä otan oik jalalla askeleen, toistaiseksi se on vielä hitaampi kuin muut askeleet, eli seuraava projekti on häivyttää sitä pois. Tein myös peilin kautta, mutta alkuun ne ei onnistuneet ollenkaan. Mietin pitkään, että missä vika (pitääkö mun katsoa koiraa käskyttäessä jne), kunnes tajusin käskyttäväni Urhoa kuin Maunoa (maahan) ja eihän se raukka sitä tajunnut. Kun muistin oikean käskysanan (mma), sujui liike taas mainiosti. Otin myös pieniä seuruupätkiä peilin kautta ja kivan näköistä se minusta on. Tiivistä kyllä, mutta saa ollakin :) Palkkana kaikissa makkarat.

Maahanmenon jälkeen tehtiin rauhoittumisharjoituksia. Palkkasin Urhon hyvästä maahanmenosta narupallolla, annoin repiä, sitten 'kiitos', pallo taskuun ja 'rauha'. Odotin niin kauan, ettei Urho enää edes läähätä vaan makaa rauhassa paikallaan ja annoin pallon takaisin. Välillä nostatin virettä niinkin paljon, että Urho alkoi haukkua - ja taas 'rauha'. Tosi kivasti meni. Matalammasta vireestä Urho itsenäisesti jo rauhoittui odottamaan. Kun vire oli tosi korkea, sitä piti pyytää rauhoittumaan, mutta silloinkin se samantien painui maahan ja ihan selkeästi rauhoittui. Kivakiva, tämäkin oli tosi kiva pätkä :) Nyt rauhoittumiskäsky alkaa toimia kunnolla, aiemmin Urholla on ollut vaikeuksia muiden koirien läsnäollessa. Jee :)

Loppuun otettiin luoksetulo. Jostain syystä Urho ahdistui sivullaolosta. Se tuli sivulle hyvin, mutta heti namin saatuaan sinkosi pois, ihan kuin joku olis takapuolta polttanut. Tuli pyynnöstä taas takaisin, mutta ei vaan kyennyt olemaan siinä. En tiedä painostinko sitä jotenkin, mutta joku sitä ahdisti. Useamman toiston jälkeen sain otuksen pysymään sivulla ja saatiin luoksetuloharjoitus tehtyä. Perusasento oli vino, korjasin. Toinen kerta oli parempi, mutta sivullaolossa taas ongelmia. Tehtiin kolme pientä luoksetulotreeniä. Sen jälkeen tein sivummalla sivullaolotreeniä, eikä siinä ollut mitään ongelmaa. Hmmm. En tiedä olinko jotenkin painostava tuossa "yksilösuorituksessa", ilmeisesti. Pitää tehdä niitä jatkossa lisää.

Loppuun muutamat toistot keinua, puomia ja A:ta. Muut hyvät, A hieman hidas ensimmäisellä kerralla. Ennen estettä taas rauhoittuminen, tekemään pääsi vasta totaalirauhoittumisesta (=ei nykimistä, ei läähätystä, ei hännän heilutusta). Hyvin meni ja kaiken kaikkiaan olen oikein tyytyväinen! Ihana otus, kun siitä heti näkee että tätä on harjoiteltu ;)