KAS:n hallilla. Lämppäiltiin 30 min, jäähdyteltiin 20 min. Porukkaa oli paikalla vain puolet normaalista, joten Urhokin oli hieman iisimmin kuin aiemmin

Itsenäisenä treeninä meillä oli keppejä ja keinu. Keppejä tehtiin ensin hypyn kautta. Tein ensimmäisen ilman kaaria ja meni hyvin, toinen meni ihan perseelleen ja laitoin kaaret alkuun. Kaarien kanssa meni oikein hyvin. Hypyltä ohjautui suoraan ekaan väliin, joten kaaret olivat kyllä tarpeen, että Urho kääntyi oikein pujottelemaan. Muuten hyvä. Keppien jälkeen oli 90° käännös hypylle, pari kertaa tein hyppy-kepit-hyppy ennen kuin pidin tauon.

Tauon jälkeen otin itsenäisessä treenissä taas keppejä hypyltä ja keinua hypyn kautta. Keinu oli tosi hyvä, nopea ja kontakti oli tarkka. Loppuun tein hyppy-kepit-hyppy-keinu (hypyltä 90° keinulle), hyvin meni. Pujottelussa ilman kaaria saa olla aika varovainen vielä oman liikkumisen kanssa. Pitää liikkua, mutta ei liian kovaa. Olin kuitenkin tyytyväinen.

Sitten tehtiin päivän epistolasta ympyröiden sisään merkitty pätkä.

1931743.jpg

Tämä meni sujuvasti ja kovaa.

Seuraava pätkä oli sinisillä numeroilla merkitty. 5 hypylle asti oikein hyvä, 6 hypylle oli vaikea viedä. Olin 1-2 hyppyjen välissä ohjaamassa ja sain Urhon kyllä hyvin kääntymään ja rimatkin pysyi ylhäällä, vaikka tosi kököltä itsestä tuntuikin. Tässä oli tosi paljon hyötyä siitä, että Urmas kääntyy tiukasti, esim. Maunon kanssa olis tuossa tilanteessa tullut törmäys. Kokeiltiin myös niin, että heitin putkeen, otin persjätöllä 4 hypyn takaa, mutta en osannut tehdä sylikäännöstä 6 hypylle. Ensimmäinen versio toimi paremmin. Sylkkäriä pitäisi kyllä taas treenata.

Sitten punaisilla numeroilla merkattu rata. Kun tehtiin koko rata, 5 ja 6 rimat tuli alas. Ilmeisesti vedätin liikaa, Urholla tuli kiire ja se hyppäsi huolimattomasti. Pelkkä 4-5-6-7 meni oikein hyvin. 5-6 kääntö oli tosi tiukka. Mulla käy koko ajan niin, että pelkään etten ehdi ja sitten kiirehdin. Saahan ne kurvit tiukkoja olla, mutta pitäisi myös oppia antamaan tilaa hypätä.

Kiva treeni oli, erityisen kiva oli huomata, että itselle jää hyvin aikaa liikkua, kun Urho irtoaa putkeen niin hyvin :)

Jatkossa pitää treenata sylkkäriä enemmän, niiden keppien ja kontaktien lisäksi.