Active Dogilla treenattiin. Lämppä- ja jäähdyttelylenkiksi käytiin pitkästä aikaa juoksemassa. Juostiin vartti ja sitten käveltiin vartti.

Treenit aloitettiin poispäinkääntötreenillä, yhdellä esteellä. Tätä olikin viime viikkona kuivaharjoiteltu paljon lenkillä, kun se on meille niiiiiin hankalaa. Ekassa treenissä koira laitettiin istumaan suoraan hyppyä kohti, mutta vietiinkin (vastakkaisella kädellä) hypyn ohi ja tehtiin hypyn jälkeen poispäinkääntö hypylle. Ensin Urho ei lähtenyt mukaan, vaan hyppäsi hypyn suoraan, mutta sen jälkeen tehtiin monta onnistunutta toistoa. Vasemmalle kääntyminen on vaikeampaa, oikea meni välillä jo tosi mallikkaasti! Vaikeinta Urholle on tässä tulla ihan liki, vaikka muutenhan se nimenomaan hakee lähelle...

Seuraavaksi tehtiin hypyn edessä poispäinkääntöä niin, ettei hyppyä hypätty lainkaan. Käännettiin siis hyppyyn päin. Oikea puoli taas hyvä, vasen vaikea, muutaman kerran Urho kävi hyppäämässä hypyn. Oikealle Urho kääntyy tosi tiukasti, vasemmalle kaarros on laajempi ja siksi hyppy osui näkökenttään ja Urho hyppäsi sen.. Mua heti tietysti huolestuttaa onko se jumissa, mutta ei se omaan käteen yhtään jumilta tunnu ja suht hyvin se antaa venyttääkin. Jospa me käydään vaikka osteopaatilla taas, että saan mielenrauhan...

Tän jälkeen tehtiin takaaleikkauksia yhdellä hypyllä. Urholla sujui hyvin, oikealle taas kääntyy tiukemmin. Vasenkin on hyvä, mutta oikealle mennään ihan siivekettä hipoen. Mun pitää muistaa pitää katse koko ajan koirassa, kun meinaan taas sluibailla. Heti, kun tein huonosti, kolisi koivet rimaan.

Sitten tehtiin takaaleikkauksia vauhdissa. Eka pätkä, rimat 60 cm. 

Hyvä oli, rimat pysyi ylhäällä. 2-3 väliin takaaleikkaus, kääntyi niin siivekettä nuollen, että meinasi tulla 3-4 välistä pois. Renkaasta tuli ensin ohi. Sitten tehtiin niin, että odotin Urhoa putkella, että se kulkisi jo 2 hypyllä edellä ja oli parempi. Takaaleikkaus ei ollut niin siivekettä nuoleva, eli jatkopätkän kannalta siis parempi. Loppuun pelkkä hyppy-rengas, kun rengas oli aika haparoiva.

Sitten tehtiin vähän vaikeampi:

Kuvassa ei ehkä 3 hyppy ole ihan oikealla kohdallaan, koska sain ohjattua Urhon ensin oikealta (joop..) ohi. Toinen yritys oli sairaan hyvä, nopea ja hallittu. Rimat 60 cm, ja ne pysyi ylhäällä!

Mun agilityepätoivoni hieman väheni, kun Mari sanoi Urhon olevan vaikea ohjattava. Niin se minustakin on, mutta mielettömät kicksit siitä saa kun onnistuu Mustan Salaman kanssa!