Pitkästä aikaa Urho pääsi oikeasti tositoimiin, oli Urhon etsintävuoro. Alueena oli kolmion muotoinen alue, n. 900mx900mx300m. Kaksi maalia. Lämmittelylenkkinä me käytiin muka pieni pyrähdys metsässä ja eksyttiin. Treenikaveri kävi poimimassa kyytiin, jotta päästiin lopulta etsintähommiin.

Lähdin ensin lyhyeltä sivulta takarajalle. Urho irtosi tosi hyvin ja eka maali löytyi jo muutaman minuutin jälkeen. Hyvä ilmaisun aloitus, vähän meinasi liukua vastaan. Kun pääsin maalille odotin Urholta vielä pari hyvää haukkua ennen palkkaa.

Tästä jatkettiin etsintäsuunnitelman mukaisesti takarajalle, takarajaa 50 m ja siitä takaisin eturajalle. Näin siksakattiin koko alue. Urho liikkui tosi hyvin ja teki isoja ja hyviä pistoja. Varsinkin alkualueesta Urmas liikkui itsenäisesti puolelta toiselle vaikkei tällaista risteilyä varsinaisesti koskaan ole opeteltukaan. Sain myös hyvin lähetettyä tarkistamaan risukasoja. Noin puolessa välissä aluetta näytti, että Urholla olisi ollut hentoinen haju, mutta se ei saanut siitä kunnolla kiinni. Lähetin Urhon paristi samaan kohtaan uudestaan, mutta aina se palasi takaisin, joten päätin jatkaa matkaa.

Loppua kohden Urho alkoi jo hieman väsyä, mutta siitä huolimatta teki hyvin töitä. Kolmion kärkialueella päätin olla halkomatta aluetta enää ja menin takarajaa pitkin. Lähetin Urhon pienen harjun päälle 50 m päähän ja se vielä tässäkin vaiheessa irtosi hyvin! Harjun päällä Urho sai hajun ja meni harjun reunaa vähän matkaa ja siitä hiekkakuoppaan maalille. Ilmaisu oli nyt tosi hyvä! Olin kyllä ylpeä, niin hienosti Urho teki loppuun asti töitä. Ja vaikka se liikkui paljon, ei väsymys lopussakaan painanut liikaa. Noin tunnin verran (ehkä vähän vajaa) meillä meni, välillä pidin pari koiran juottotaukoa.

Ensi viikolla uudestaan, oli kyllä kivaa olla treeneissä pitkästä aikaa Hymy