Activella. Lämppäilyksi ja jäähdyttelyksi käytiin juoksemassa puolen tunnin lenkit.

Ensimmäiseksi treenattiin muuria. Putkelta vauhtia ja ensin läheltä, sitten pikkuhiljaa kauempaa ohjattiin muurille. Palkka heti muurin jälkeen maassa.

Seuraavaksi pimeää putkea. Johan oli Urholle vaikea! Se kävi kääntymässä putken suulla, mutta ei millään meinannut lähteä menemään putkea, kun itse aloin peruuttaa. Ohjattiin ensin koiran puoleisella, sitten hieman ennen putken suuta vaihdettiin vastakkaiseen käteen. Pitää Urhon kanssa reenailla vielä niiin, että vien molemmilla käsillä ja pikkuhiljaa edetä tuohon malliin. 

Sen jälkeen puolivalssattiin. Ensin kolmen hypyn sarjalla, välistävetona. Tähän mulle tuli taas ahaa-elämys, mulla ei (taaskaan) olekaan mikään kiire kääntyä, vaan ihan rauhassa sai/piti viedä ja tehdä laajempi kaarros 3. hypylle. Joo, tätäkin käydään treenaamassa lisää, niin saan siitä paremman otteen. Tuntui kyllä hyvältä mennä.

Sittenpä rykäistiin radanpätkä. 5 hyppy on näköjään kadonnut kartalta, mutta se oli linjassa nelosen kanssa.

2-3 on siis sama mitä ihan ekana treenattiin, puolivalssitreeni tehtiin numeroimattomalla ja 6 hypyllä, tultiin 4:lta, joka oli silloin taaempana.

Tässä harjoituksessa tehtiin 5 esteelle puolivalssi, muuten oli aika sujuvaa baanaa. Puolivalssi oli mulle vaikea, käännyin aina liian aikaisin, jolloin Urhokin hidasteli ennen hyppyä. Pitäisi pystyä vauhdissa vähän hidastamaan ja kääntymään ennen hyppyä ja sitten rauhallisesti ohjata hypyn yli vas kädellä. Vaatii tämäkin lisätreeniä. Mutta positiivista oli se, että rimat pysyi ylhäällä ja meno oli sujuvaa ja tuntui hyvltä, vaikka pientä (no joo, vähän isompaakin) hiomista sieltä löytyi.

Huomenna pitkästä aikaa KAS:n treeneihin. Ihan hävettää kun ollaan oltu sieltä niin monesti pois...