Tänään meillä oli agilityseurana Minna ja Råtta ( pikkurotta.vuodatus.net, löytyy myös hienoja poseerauskuvia mustasta kolmikosta Urho, Råtta ja Tiltu ), Marin opissa Martinniemessä agiliidettiin. Meillä ei ollut paras päivä, vaikka hyviäkin pätkiä tuli.

Eniten otti päähän se, että Urho ei vaan meinannut kestää paikallaan lähdössä, vaan hiipi koko ajan. Söi kovasti itseltä fiilistä, kun pitää pelkkää paikallejäämistä hinkata. Tätähän ei ole yksin treenatessa koskaan ollut, ehkä tuo tilanne voisi vähän simuloida kisatilannetta, joten pitää treenata sitä paljon lisää. On sitä tehtykin, ilman esteitä ja esteillä, mutta ei vaan tänään luonnistunut. Kyllä se muualla osaa...

Eka treeni oli suoraa ja Urho meni hienosti, kun vaan sain sen ensin pysymään paikallaan. Tehtiin takaaleikkausta myös ja alkuun mulla oli kiire rynniä Urhon päälle ( heh :D ), mutta Urho meni hienosti. Lopuksi minäkin onnistuin ja saatiin tehtyä pätkä, jossa oli ensin suoraa, sitten takaaleikkaamalla käännyttiin oikealle kahden esteen pätkälle. Loppu oli jo tosi kiva ja mun vitutuskäyrä laski normaalilukemiin.

Seuraavasta pätkästä oli alku Urholle ja pyöritys mulle vaikeavaikeavaikea. Alku meni taas ihan häneksi, kun Herran Perse ei vaan pysynyt maan pinnalla. Sitten mulla nousi vitutus ja tietäähän sen, että sitten ei mäne hyvin. Kaksi ekaa estettä oli niin, että piti ohjata kaukaa sivusta. Tätä tehtiin taas ensin yhdellä esteellä, koska on Urholle niin vaikea. Ekalla kerralla se juoksi jopa Marin jalan ja siivekkeen välistä mun luo, vaikka Mari nojasi esteeseen... Parin toiston jälkeen Urpo jäi jo tuijottamaan estettä, eikä vilkuillut mun perään ja sitten saatiin hyviä onnistumisia. Valssia, 180° käännös putkeen lähettämistä ja vastaanottamista hypyn takaa oli kuviossa. Ensin meni ihan ketuilleen, rimat sinkoili ja silleen, mutta sitten viimeisellä kerralla kun pidin katseen ihan koko ajan Urhossa, tehtiin tosi kiva suoritus ja tuntui hyvältä. Pyörityksen jälkeen oli loppusuora ja se meni hyvin, Urho ei yhtään vilkuillut taakseen.

Heti treenien jälkeen mulla oli aika paska fiilis, mutta itseasiassa näin jälkeenpäin ajatellen, niin nuo onnistuneet pätkät meni kyllä tosi kivasti. Sitten kun saan vielä nuo räpeltämiset pois, niin hyvä siitä tulee. Pitää reenata edelleen sivusta aloittamista ja hyppäämistä eri korkuisilla rimoilla. Ohjausjutut voidaan edelleen tehdä matalammilla rimoilla, niin saadaan niihin paljon onnistumisia. Jaaaaa mitähän vielä piti sanomani... Ehkei tartteis aina olla niin kriittinen itselleen noissa ohjatuissa treeneissä... Yksin treenatessa tulee paljon enemmän onnistumisia, kun itse on niin paljon rennompi. Se kun on tää tietynlainen perfektionistiluonne niin aina tulee omaa suoritusta kovasti ruodittua. Koira kyllä on ihan pätevä :)