On ollut treenien suhteen harvinaisen laiska viikko. Kerran agilitya, ei lainkaan hakua (paitsi yhden kerran Urho etsi Arttua Kontiolahdella), tokotreeneihinkään ei päästy. Ollaan me sentään lenkkeilty ja leikitty. Eilen ja tänään sitten tokoiltiinkin.

Aloitin perusasentotreenistä sekä eilen illalla, että tänään. Eilen treenattiin pihalla, tänään sisällä. Tehtiin monta toistoa sivulletuloa niin, että ohjasin namilla. Tein 2-3 toiston pätkissä ja vapautin välissä. Meni hyvin, kertaakaan Urho ei laittanut tassua mun jalalle. Tähän on todennäköisesti auttanut myös se, että kun laitan Urholle remmin, otan sen sivulle (ilman käskyä, kädellä ohjaamalla), että saisin sen vanhan toimintamallin jäämään pois. Hyvältä ainakin nyt vaikuttaa. Urho myös teki innokkaasti koko ajan, toisin kuin pari viikkoa sitten.

Sitten tehtiin liikkeestä seisomista. Pari askelta ja TOP-käsky ->jes. Alkuun käännyin kokonaan Urhon eteen, muutaman toiston jälkeen pystyin jo palaamaan siihen, missä oltiin viimeksi tätä treenatessa, eli käännän vain vähän kroppaa ja oikeaa kättä. Tää oikealla kädellä näyttäminen toimii paremmin kuin vasemmalla, vaikka onhan siinä enemmän pois häivyttämistä. Yhtään hiippailua ei tullut, mutta skarppinahan tässä saa aina olla, ettei vedä omalla liikkeellä otusta hiippailemaan käskyn aikana...

Paikallaoloa tehtiin myös. Ulkona oli ihan liikaa häiriöitä, pää pyöri kun pöllöllä, mutta U kesti kuitenkin maassa. Olin n. puolentoista metrin päässä, aikaa ehkä vajaa minuutti. Tein myös toisen pätkän, huomattavasti lyhyemmän ja olin lähempänä, että kontakti pysyi koko ajan. Sisällä noin pari minuuttia, oikein hyvä.

Huomenna päästään taas hakuilemaan, jee! Mitähän kivaa sinne keksisi...