KAS:n mölliryhmä, lämmittely 25 min, jäähdyttely 20 min+30 min. Viimeviikkoisen sekametelisopan jälkeen tällä viikolla tehtiin rataa. Rata oli vuoden -99 ykkösten hyppyrata.

Pyrin tekemään suorituksesta mahdollisimman kisamaisen, Urho odotti ensin autossa ja otin sen lämmittelemään kun kolme koirakkoa ennen meitä oli tekemättä. Odoteltiin ulkona, koska herralla meinaisi hieman keittää yli.

1875107.jpg

Rata meni hyvin! Yhtään rimaa ei tullut alas!! Rimakorkeus oli vaihtelevasti 55 cm ja 60 cm. Alku oli meille hankalaa takaaleikkausta. 2-3 kääntö oli aika huono, mutta Urho hyppäsi kuitenkin hyvin. 3-6-pätkä tosi hyvä! Kepeille oli vauhtia ihan liikaa. Urho meni oikeaan väliin ja pujotteli pari ekaa väliä hyvin, sitten tuli kiire ja pasmat meni sekaisin. Itse tulin rauhallisesti takana, niinkuin aina treeneissä. Otettiin kepit uudestaan (Urho maahan ja siitä lähetys kepeille). Hiton hyvä. 8:lle mentiin oikein sujuvasti, mutta onnistuin kääntämään Urhon niin tiukasti, että se tuli 9 esteestä ohi (hieno tiukka kurvi se oli, vähän väärässä paikassa vain). Mulle suurena yllärinä Urho ei tästä hermostunut, vaan jatkettiin suoraan lennosta 8 hypyn kautta uudestaan (Urmas saattoi käydä putkessa, en nyt muista). 10-11 takaaleikkaus ja tämä koko loppupätkä 8-17 oikein sujuvaa liitoa. Renkaalle käskytin jo pituutta ennen ja juoksin reilusti viimeisen esteen jälkeen.

Vaikka pikkukämmejä tulikin, fiilis radasta oli tosi hieno! Tuntui, että vihdoinkin mennään tiiminä, eikä Urholtakaan tullut räyhräyh, vaikka paristi kämmäsinkin. Tosi hyvä olo on nyt!

Radan jälkeen tehtiin vielä alun takaaleikkauksia ja koska herpaannuin 3 hypyn jälkeen, Urho karkasi pujottelemaan. Pujotteli hyvin ja lopetettiin siihen. Saas nähdä mitä huomenna Tupoksessa, voi olla että tulee taas karu pudotus maan pinnalle...