Ensimmäinen treeni oli kaksi u-putkea, joiden välissä oli kaksi hyppyä. Harjoiteltiin irtoamista ja samalla tein viikonloppuna opittuja kulmauksia. Hyvin meni, käytännössä vaan seisoin keskellä ja Urmas kiiti. Harjoittelin myös Jennykäännöstä. Urho on vaan niin hiton nopea, että en kerkeä miettiä yhtään miten mun pitäisi olla, vaan sen pitää tulla selkärangasta. Uudet asiat vaan ei aina tule, joten tehtiin ehkäjotainsinnepäin.

Toisella pätkällä *kuva tulee myöhemmin* oli pöytä, joka tuotti Urholle suuria vaikeuksia. Se ei meinannut malttaa olla siellä, eikä aluksi edes tajunnut hypätä sinne. Kepit meni muuten hyvin, mutta oik puolella U tuli pois viimeisestä välistä. En osaa sanoa miksi, ehkä alitajuisesti jo meinaan ohjata seuraavalle esteelle.

Sama rata tehtiin myös toiseen suuntaan jolloin mulla oli vaikeuksia ohjata putken jälkeen hypyille. Ajattelin ensin tehdä siihen takaaleikkauksen, mutta Urho kääntyikin jo hyppyjen välistä pois, joten testasin muita kuvioita. Valssiin en ehtinyt ja juoksin päin. Persjättö on mulle vaikea ja jäin sitten ajattelemaan sitä liikaa ja Urho meni jo. Ihan kuitenkin jäi hyvä fiilis vaikka vähän tupeksittiinkin. Kyllä tämä tästä. Joskus.