Ei ollu meidän treenit ei.

1238613515_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

KAS:n ryhmätreenit, Mari oli kehitellyt meidän pään menoksi ylläolevan radan. Ensimmäinen yritys piti mennä kisanomaisesti ja sitten sen jälkeen sai hioa. No, me hiottiin molemmilla kerroilla...

Tuo alku kepeille asti oli hyvä. Menin ottamaan vastaan putken sivulle, ehkä kolmannes alusta. Lähtö hyvä ja maltillinen, putkea ennen jarrutus ja sihinä -> Urho kääntyi tosi tiukasti putkesta oikeaan suuntaan. Keppien aloitus hyvä ja sitten minä jäinkin jälkeen. Takaakiertoon Urho lähti hyvin, mutta tiputti riman, kun hyppylinja oli huono. Parhaiten tämä kohta meni niin, että otin kepeillä sivusuunnassa etäisyyttä, jolloin mun liike takaakiertoon ohjaamiseen oli parempi. Kauheen vaikea ohjata tuohon takaakiertoon, kun piti ohjata tarkasti, mutta ei saanut kuitenkaan jäädä odottelemaan, kun sitten olin auttamattomasti myöhässä...

Putkeen (6) Urho meni hyvin Nauru mutta sitten pituus olikin taas haastava. Ensin en käskyttänyt eteen ja Urho jäi pyörimään jalkoihin ja hyppäsi vinoon, sitten taas käskytin sen liian aikaisin, eikä Urho reagoinut siihen niin hyvin. Kun käskytin oikeaan aikaan, pituus meni hyvin, samoin käännös sen jälkeen. Keinu meni hyvin, Urho juoksi hyvin ihan päähän asti. Kerran pääsi varastamaan kontaktilta, otettiin heti uudestaan. Pitää tuota kontaktia hioa näköjään vielä yksittäisenä.

Seuraava takaakierto oli taas haastava. Takaakiertoon Urho lähti hyvin, mutta koska vienti kepeille oli pitkä, minä kiirehdin ja Urholla tuli kiire mun perään ->rima alas. Sitten yritin viedä kädessä kuljettamalla, eikä se sopinut meille yhtään. Parhaiten toimi, kun otin nopeasti hypyn jälkeen haltuun (ja rauhallisesti odotin hypyn ajan) ja siitä lähetin kepeille. Keppien jälkeen Urho irtosi hyvin putkeen, mutta minä jäin aina liian kauas ja vaikka käskytin eteen, Urho sinkosi suoraan loppusuoralle. 

Tuo muuri oli oikeasti hankala, enkä oikein millään kerralla saanut Urhoa menemään sinne hyvin. Todennäköisesti se putkesta tullessaan lukitsi heti hypyn ja tulkitsi mun eteen-käskyn loppusuorakäskyksi ja irtosi pallolle. Loppujen lopuksi tehtiin sitten pelkkä putki-muuri niin, että pallo oli muurin takana ja lähetin Urhon putkeen kaukaa niin, että mulle ei tullut kiire.

Joo. Vähän sellainen "päätä seinään"- fiilis. Olihan siellä hyviä pätkiä, sellaisia parin-kolmen esteen sarjoja, mutta ei tuosta yhteinäistä rataa saanut kyllä tekemälläkään. Pujottelut oli hyviä ja kärsi jopa ihan kohtalaisesti vedättääkin, keinu oli hyvä ja takaakiertoihin Urho lähti hyvin. Minä olin hidas ja toisaalta kiirehdin ja silloin tuli rimat alas. Mjaa, jäämme mutustelemaan tätä.

Ehkä me kaipaamme jotain rentoa fiilistelyä seuraavaksi.