Yksi auto ja kaksi menevää ihmistä ei ole aina toimivin ratkaisu, tänään jäi siis agilitytreenit väliin. Toisaalta ihan sopivaan saumaan, oikeastaan hyvä tuon eilisen ärsytyksen jäljiltä pitää taukopäivä. Lauantaina sitten taas.

Iltalenkin päätteeksi tokoiltiin pihalla. Mauno teki eka; seuruuta, liikkeestä maahanmenoa ja luoksetuloa pysäytyksillä. Setäkoira oli ihan innoissaan, intoa löytyi enemmän kuin tarkkuutta. Seuruu oli kamalaa edistämistä, mutta Maunolta se sallitaan. Pysäytykset ja maahanmeno oli kyllä hyviä :) Loppupalkaksi Mauno sai noutaa lapaset ja hihnan, siinä se on hyvä ja aina ihan täpinöissään. Kyllä se vielä muisti mitä mikin tarkoittaa, toi ensin lapanen-käskyllä lapasen, sitten hihna-käskyllä hihnan ja lopuksi taas lapasen. Hassu Setäkoira :)

Urholle vaikein pala oli oman vuoron odottelu, tarmoa oli taas kuin pienessä pitäjässä. Urho teki liikkestä seisomista. Tää on vaikea liike, se häviää aina muistista kun ei ole vähään aikaan tehty. Piti olla toooosi reilut käsimerkit alkuun, mutta hyvin palautui mieleen. Ilman käsimerkkiä ei kyllä toiminut. Sivulletulot oli hyviä, ei tullut tassua kengän päälle! Luoksetuloa otin kaksi toistoa, "sivu"-käskyllä, hyvin meni nekin. Sopivasti sattui myös ohikulkija paikalle, saatiin pieni pätkä paikallaoloa häirittynä, Urho pysyi hienosti maassa. Paikallaolo ei ollut kisamaisena liikkeenä, vaan käskin Urhon kauempaa maahan. Jostain syystä se pysyy silloin aina paremmin. Lapasilla tehtiin vähän esine-etsintää, palautukset oli hienot!