Emännille ohjaustreeniä oli päivän teema, startattiin siis aamulla Haukiputaalle Kaplaksen Marin oppiin. Tosi hyvät lämmittely/jäähdyttelymaastot oli heti hallin kulmilla, ilmeisesti niitä Oulun ainoita mäkiä! Olipahan vaihtelua lämppäämiseenkin, kun sai juoksuttaa Urhoa mäkiä ylösalas. Tehtiin nyt myös Patrician oppien mukaisesti namitaivutteluja ja kylkijumppaa ennen treeniä. Lämppää 30 min, samoin jäähdyttelyä.

Rata oli periaatteessa aika helppo, mutta sen sijaan, että se vain kaahotettaisiin tai rämmittäisiin läpi, paneuduttiin kerrankin kunnolla ohjaamiseen ja sen suunnitteluun. Itsenäisissä treeneissä tätä tietysti pyrkii tekemäänkin, mutta kun tuo maksikoira on kuitenkin sen verran uusi juttu, niin ei sitä vaan kaikkea aina hoksaa.

Aloitettiin ihan perusvalssiharjoituksella. Urholle tuotti ongelmia siinä lähtö, kun mun piti ohjata kaukaa sivusta. Tätä en ollut oikeastaan koskaan tajunnut edes harjoitella, kun aina on voinut lähteä niin, että näkee koiran esteen yli. Hienoja ahaa-elämyksiä tuli myös muuten, mulla on usein sellainen olo, etten voi valssata, koska en kerkeä. Kerkeen ihan hyvin, kun vaan osaa oikealla tavalla ennakoida ja ohjata edelliset esteet oikein. Samaa neljän esteen pätkää tehtiin myös takaaleikkaamalla, mutta vaikka ensin kuvittelin sen meille helpommaksi, niin oikeastaan se olikin vaikeampi niin. Tehtiin takaaleikkausta ihan yhdellä hypyllä ja lopussa se toimi jo oikein hyvin. Alkuun musta tuntui, että Urho on hitaampi kuin normaalisti, mutta oikeasti se ehkä johtuikin siitä, että mulla oli kerrankin oikeasti aikaa, eikä tullut paniikkikiire ohjata missään vaiheessa.

Sitten seuraava pätkä oli hyppy-hyppy (vähän käännöstä oikealle)-putki (melkein 180° kulma)-90° kulma hypylle - u-putken kauempi pää (toinen pää oli suoraan hypyn edessä). Viimeisellä hypyllä otettiin esteen takaa vastaan. Urholle tää vastaanottaminen oli aika vaikeaa, alkuun sillä tuli niin kiire, että se räimi rimaa päin. Sitten otettiin ilman putkea, vain vastaanotto ja toiseen putkeen ja se toimi hyvin. Treenattiin tätä myös ihan yksittäisenä hyppynä, ilman putkia.

Lopuksi tuli loppusuora. Urho meni alkuun ihan kivasti, mutta se kuuntelee minua tosi paljon, eikä etene kovin itsenäisesti. Tehtiin ensin suora putki-hyppy-pätkää niin, että vietin yhdessä lelu ja sitten yllytin sitä ja kun se oli ihan hulluna, päästin vauhdista menemään. Sen jälkeen hyppy-putki-hyppy samalla tavalla. Loppujen lopuksi se irtosi jo tosi hyvin maalisuoralla, mutta tätäkin pitää vielä treenata lisää. Pitää antaa sen vain mennä, näyttää vain suunta minne mennään. Viime aikoina on tehty paljon sellaisia "kädessä pysymisharjoituksia", ja se kyllä näkyi jatkuvana kyselynä. ihan viimeiseksi tetiin u-putki-4 hyppyä kaarteessa- suora putki-hyppy, eli kunnon kaahotusmaalisuoraa. Yhdessä vaiheessa vedätin liikaa ja rima tuli alas, mutta muuten meni kyllä kivasti.

Mitä seuraavaksi treenataan: ihan perusohjausta ja suoraasuoraasuoraa. Seuraavan viikon aikana ei kikkailla ollenkaan. Sitten katellaan mitä Mari seuraavalla kerralla sanoo, ollaanko yhtään edistytty...

Parasta mun mielestä näissä treeneissä oli se, että oikeasti siihen perusohjaamiseenkin paneuduttiin. Monissa treeneissä ei siihen mitään vinkkiä saa ja harjoitus vaan mennään jotenkin läpi. Harjoitusta pidetään ihan kivana, jos mitään varsinaista virhettä (kielto, rima jne) ei tule vaikka ohjaamisessa olisi paljonkin parannettavaa. Tätä lisää!