Lähtö treeneihin myöhästyi, joten kunnon alkulenkki jäi tekemättä. Ei tule toistumaan enää ikinä, meni nimittäin alku niin päin ärsettä, että huhhuh! Lämmittelyt jäi vain kentän kiertämisen varaan ja intoa oli kuin kymmenessä pienessä pitäjässä yhteensä... Ja maltista ei tietoakaan.

Treenit aloitettiin kepeillä. Koira vas puolella meni ihan hyvin, mutta kun koira oli oik. puolella, niin tuli räyhräyh ja silmukkaa. Tehtiin verkoilla ja niillä meni ihan hyvin. Tää harmitti, koska viimeksi hallilla meni molemmin puolin tosi hyvin. Onneksi edes verkkojen kanssa onnistui.

Sitten A:ta ja keinua. A meni ok molemmin puolin. Nopea alastulo ja pysähtyi hyvin kontaktille. Keinuun pitää varmaan ottaa joku muu sana kuin kiipee, joka on puomillakin. Vauhtia, ylläri, on ihan sata lasissa, joten jos en hihnasta toppaa niin lentokeinuksihan se menee. Tosi vähän ollaan kyllä treenattukaan tätä. Käskysana voisi olla eri, että Urhokin osaisi ennakoida, että tässä pysähdytään aiemmin, kuin puomilla. En tiedä. Kassellaan. Ensin tehtiin niin, että keinulla oli nameja ja hihnalla pysäytin sitten kontaktille. No eihän se malttanut mitään syödä, joten tehtiin sitten niin, että pallo oli palkkana keinun jälkeen maassa ja 2-2 pysähdys 2 sek ja vapautus pallolle. Minna laski keinua ettei rämähdä. Pallolla meni ihan jees, käskysanaa pitää vielä pohtia.

Sitten treeniradat.

1820172.jpg

Rata1: Jätin Urhon alkuun maahan ja menin putken taakse ottamaan vastaan. Hypylle 3 kaikki sujuikin hyvin, mutta sen jälkeen tehtiin piruettia, silmukkaa ja muuta koukeroa. Kauheeta kouhkaamista. Kiva pätkä noinniinkumuuten, tätä tehdään itsenäisesti joskus. 3 yritys näytti ehkä etäisesti jo agilityltä. 5-6 vientiä yritän opetella niin, että oik käsi on kropassa kiinni ja vas käsi ja hartialinja vie koiraa 6 esteelle.

Rata2: Kiva pätkä myöskin ja meni paljon paremmin. Alku niinkuin edellisessä, menin putken jälkeen kutsumaan. Osasin jopa kääntää Urhon 3-4 välin ilman silmukoita, mutta kaarros oli laaaaaaaja. Kuitenkin enemmän agilityä kuin mikään näissä treeneissä tähän asti.

1820173.jpg

Rata3: Tää oli kiva ja meni hyvin! Urho oli selvästi höyrynnyt pahimmat höyryt ja oli kuulolla paremmin. Ei kouhkaamista, ei silmukoita! 4 ekaa estettä meni hyvin, 2-3 käännöskään ei ollut laaja. 4-5 väli kääntyi hyvin ilman silmukoita, mutta kaari oli laaaaja. Rata1:llä en alkuun antanut Urholle tilaa hypätä kunnolla vaan rynnin itse eteen, nyt sitten annoin hypätä, mutta en osannut heti kääntää. Hypyn suuntaus oli kuitenkin oikea, tärkeintä oli, ettei tullut silmukoita! Esteet 5-9 mentiin lujaa, Urho ihan selvästi jo itsekin hakee esteitä. 7-8 käännös oli kans hyvä, onnistuin ohjaamaan 7:lle niin, että linjaus 8:lle oli hyvä. 9-10 käännökseen olen tosi tyytyväinen, muistin ennakkoon ohjata kääntymään oikeaan suuntaan, mutta kuitenkin maltoin antaa Urhon hypätä rauhassa ja sitten kääntää tiukasti. Tämä käännös meni hyvin, siihen olikin hyvä lopettaa :D

Mitä opimme: Ei enää ikinä agitreeniä ilman kunnon alkulenkkiä! Opetellaan lisää takaaleikkausta ja näitä kääntöjä.

Toisinaan tuntuu, että alan pikkuhiljaa päästä jyvälle, miten tätä turbo-ohjusta ohjataan. Kivvaa.